Blogi | 30.6.2014

Kansainvälisillä markkinoilla kielitaito on viestintävalmius numero yksi

Suomalaisten yritysten on jatkettava kansainvälistymistä. Kotimarkkinat eivät riitä enää edes kaikille pk-yrityksille. Mahdollisuuksien kasvaessa riskit vähenevät, kun riippuvuus viiden miljoonan kuluttajan markkinasta hupenee.

Tuttu kaveri lähti paperiyhtiöstä reilun kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja perusti ystäviensä kanssa yrityksen, joka kehittää vientivalmiuksia. Sen missiona on auttaa Suomesta maailmalle niitä tuntemattomia osaajia, joille kynnys uusille markkinoille on ollut liian korkea – vaikka valmiudet kansainväliseen kasvuun muuten olisivat olemassa. Esteinä voivat olla rahoitus, kontaktien puute, epätietoisuus kilpailusta – tai toisinaan kuulemma myös kielitaito.

Suomalaisille on koulusivistyksenä tarjottu kansalaisetuna kahta lisäkieltä äidinkielen lisäksi, ja monet ovat opetelleet useampiakin. Tuskinpa vientikauppoja olisi saatu solmittua ilman niitä.

Silti meillä tuntuu olevan varaa väheksyä kielitaidon merkitystä. Pakkoruotsista haluttaisiin eroon kouluissa, mutta yhtään pätevää suunnitelmaa ei ole esitetty miten se korvattaisiin. Venäjän osaajia on liian vähän kaikissa suhdanteissa. Kiinaa puhuu vain muutama, japania samoin, ja hindin taitajat ovat yhtä harvinaisia. Saksaa pidetään tylsänä ja ranskaa vaikeana. Espanjasta riittää, kun osaa tilata oluen jotenkuten.

Lyhyellä tähtäimellä suomalaisten yritysten täytyy ajaa kaksilla rattailla – pestata kohdemaiden ihmisiä, ja kouluttaa suomalaisia puhumaan päämarkkinoiden kieliä. Pitkällä tähtäimellä meidän kannattaisi ottaa mallia Australiasta, joka vahvistaa rivejään Aasia-osaajilla. Siellä nimittäin jokainen lapsi oppii koulussa joko mandariinikiinan, japanin, hindin tai Indonesian bahasa-kielen. Lisäksi Aasian historiaa opiskellaan huomattavalla painotuksella ja jokaisella koululla tulee olla ystäväkoulu jostakin Aasian maasta. Sukupolven kuluttua australialaiset tulevat olemaan vahvoilla työmarkkinoilla, koska muilla äidinkielenään englantia puhuvilla ei ole tätä vieraiden kielten palettia hallussa.

Olisiko aika meilläkin investoida aasialaisten kielten – tai vaihtoehtoisesti venäjän, espanjan, ranskan tai saksan perusteelliseen opettamiseen alakoulusta lähtien? (Sen sijaan, että vaaditaan jopa 16 oppilaan ryhmiä, että ylimääräisen kielen tunteja järjestetään.)

Alpo Räinä