Blogi | 1.3.2016

Rajat kuuluvat Euroopan identiteettiin

Talvilomalla ilahduin, kun ketjuhotellin vastaanotossa oli brändiohjeen mukaisesti asiakkaille hylly täynnä paikallista kirjallisuutta. Kuuluisan huumorikirjailijan* teoksia useitakin, sitten luontokirjoja, hiihto-oppaita, paikallisen osuuskaupan historia ja – Sotkamossa kun oltiin – Kainuun rajavartioston historia. Tartuin siihen hiihtolenkin päälle.

Kirja avasi näkymän suursodan loppuvaiheisiin kainuulaisittain. Kiinnostavin ajanjakso Kainuun rajapyykeillä vietettiin 1918 ja siitä muutama vuosi eteenpäin. Seudulla kuhisi porukkaa paitsi Suomesta, myös eri puolilta Eurooppaa ja kauempaakin. Erityisen aktiivisia olivat britit ja amerikkalaiset. Väkeä oli lähetetty varmistamaan joko vastavallankumousta Neuvostoliitossa tai Muurmannin radan säilymistä venäläisten hallussa. Kahakoivia osapuolia oli niin monia, että aina ei tiedetty kuka pelasi ketäkin vastaan. Aivan kuten Lähi-idässä tänään.

Rajavartioston historia kertoi myös, että Muurmannin rata oli uudelleen isossa roolissa, kun länsiliittoutuneet lähettivät sitä pitkin valtaisia materiaalimääriä Neuvostoliitolle, joka oli lähellä luhistua Saksan Barbarossa-hyökkäykseen 1941 ja 1942. Länsivallat rahoittivat ja aseistivat itselleen vihollisen kylmään sotaan, joka alkoi heti Hitlerin kukistuttua. Suomi varoi katkaisemasta rataa, vaikka sitä pitkin toimitettiin neuvostojoukoille aseita myös meitä vastaan käytettäväksi.

Jörn Donnerin Ruotsi: Matkoja vieraassa maassa löytyi kirjastosta. Siinä paljon maailmaa nähnyt Donner istuu Haaparannan Stadthotelletissa ja pohtii rajaliikenteen sodan ajan tarinoita. Niin kuin sitä, että ensimmäisen maailmansodan aikana kuskattiin Suomesta Ruotsin kautta Saksaan vaivihkaa suomalaisia aktivisteja eli jääkäreitä, joiden toivottiin auttavan itsenäistymisessä Venäjästä. Niin kävikin, kuten hyvin muistamme.

Harvempi tietää, että saksalaiset lähettivät vastapallona Leninin Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle. Tarkoituksena oli aiheuttaa hämminkiä tsaarin kotirintamalla. Onnistui jopa yli odotusten. Donner kirjoittaa myös, että Novoje Vremja -lehden mukaan Haaparannassa oleili joulukuussa 1916 kaikkiaan 217 vakoojaa ja agenttia. Aika paljon niin pieneen rajakaupunkiin.

Rajasta, sen ylittämisestä mielikuvituksen ja myöhemmin nokkeluuden voimin kertoo myös David Wagnerin ja Jochen Schmidtin kertomuskokoelma Drüben und drüben. Saksalaiset nelikymppiset kirjailijat avaavat Berliinin muurin ja Saksojen suljetun rajan vaikutusta lapsuuteensa. ”Ossit” unelmoivat lännen elämästä ja tavarapaljoudesta. ”Wessit” kammoksuivat idän ankeaa diktatuuria. Jonkunmoinen itsetuntokriisi onkin vaivannut saksalaisia rajan avaamisen jälkeen. Reiniltä Oderille on niin pitkä matka, että ihan sama saksalaisuus ei toimi.

Pitäisikö tästä päätellä, että suljetut rajat ovat kuuluneet eurooppalaiseen identiteettiin paljon enemmän kuin avoimet. Eurooppa on aina ollut kansakuntien tilkkutäkki. Ehkä Schengenin sopimuksen purkaminen ei olisikaan niin suuri muutos kuin pelätään.

Alpo Räinä

* Veikko Huovinen on mielestäni Suomen paras absurdin huumorin luoja. Mutta miten se sanotaan yhdellä sanalla?