Laatukeskus: ääni kuuluviin vaikuttajaviestintää sparraamalla

Mailand on toiminut Laatukeskuksen kokonaisvaltaisena viestinnän kumppanina ja vaikuttajaviestinnän sparraajana vuosina 2013-2021.

Tehtävä

Suomalaisen laatutyön puolestapuhuja, valmennus- ja koulutuspalveluita tarjoava Laatukeskus saattaa verkostoissaan yhteen lähes 500 jäsenorganisaatioita sekä tuhansia laatuammattilaisia ja -vaikuttajia ympäri Suomen. Laatukeskus kaipasi apua herättääkseen aktiivista yhteiskunnallista keskustelua laatu- ja kehitystyön merkityksestä ja edistääkseen niiden nousua entistä keskeisempään rooliin organisaatioiden kilpailukyvyssä.

Ratkaisu

Pitkäaikaisen viestintäkumppanuutemme voisi tiivistää Laatukeskuksen oman viestintäosaamisen tukemiseen ja äänenvahvistimena toimimiseen. Olemme keränneet niin yhdistyksen omien ammattilaisten kuin jäsenten ja asiakkaiden ajatuksia ja jalostaneet ne vaikuttaviksi viestinnän sisällöiksi. Olemme auttaneet luomaan yhteyksiä mediaan, oppilaitoksiin ja valtakuntamme päättäjiin. Yhdistyksen toimitusjohtajan kanssa olemme valmistelleet ja toteuttaneet kannanottoja tärkeisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin, kuten sote-palveluiden laatuun liittyen. Yhdistyksen äänitorvea on laajennettu somekouluttamalla asiantuntijat aktiivisiksi Twitterin ja LinkedInin käyttäjiksi. Lisäksi olemme tukeneet säännöllistä viestintää tuottamalla tiedotteita ja uutisia Laatukeskuksen tapahtumista ja kilpailuista.

Miten onnistuimme?

Mailandin tukemana Laatukeskus on saanut mediassa läpi merkittäviä keskustelunavauksia mm. suomalaisten organisaatioiden heikosta pärjäämisestä kansainvälisessä laatuvertailussa. Kannustaaksemme suomalaisorganisaatioita panostamaan kehitys- ja innovaatiotoimintaan valmistelimme yhdessä ajatuksen suositun innovaatiosetelin kaltaisesta Lean-setelistä, jota esittelimme mm. kansanedustajille, TEMille, Business Finlandille sekä työantajaliitoille.