Blogi | 30.12.2016

YLE puhuttaa, mutta meillä ei ole varaa luopua siitä

YLE sopeutuu viihteen ja tiedonvälityksen muutokseen yllättäen notkeammin kuin sen kaupalliset kilpailijat Suomessa. Monen mielestä tässä on ollut jotakin epäreilua ja varsinkin sanomalehdistö on kuluttanut energiaa sen jankuttamiseen. Samaan aikaan niiden mainostulot ovat valuneet Googlelle, Facebookille ja muille globaaleille pelureille.

Miksi YLE ei saisi kilpailla? Onko siinä joku laaturima tai muu osaamiseen liittyvä kriteeri? YLE tuottaa kohtuullisen tasapuolista ja asiantuntevaa uutis- ja ajankohtaisohjelmaa sekä suomalaisen näköistä viihdettä. Kuluttajaryhmien maku viihteen suhteen vaihtelee jo niin paljon, että viihdetarjontaa on hyvä ollakin monenlaista. Suurin osa kaikkien kanavien viihdeohjelmista on roskaa.

Vai liittyykö rajaus omistukseen? Eikö valtion omistama media saa kilpailla? Valtio omistaa yhtä sun toista liiketoimintaa, joissa valtiollinen ja yksityiset ovat vastakkain, muun muassa bensa-asemia, lentoyhtiön, rautatiet, energiantuotantoa ja niin edelleen. Tuskin media-ala paljon näitä ankarammin kilpailtu on.

Media-ala tarvitsee uusia liikeideoita. Uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa kaupallinen media ei ole viime aikoina menestynyt. MTV lähettää kahdet hätäiset uutiset päivässä, Nelosella ne ovat surkastuneet melkein olemattomiin. Perinteisten lehtitalojen toiminta nojaa vahvaan kassaan ja konsolidoitumisiin. Suomenruotsalainen printtimedia on erityisen syvässä tappiokierteessä. Kaupalliset radioasemat ovat soittokoneita ja lupahakemusten aikaan haaveiltu valtakunnallinen uutisointi muisto vain. Tässä porukassa YLE näyttää uudistuneen eniten, toki veronmaksajien tuella.

Onko ongelmana liian läheinen yhteys poliitikkoihin, jotka päättävät YLE:n rahoituksesta? Jos YLE ei kärvennä poliitikkoja, se saa haukut liiasta pehmeydestä. Jos se kärventää, syntyy yhtä varmasti mekkala: kun pääministeriä ei saatu savustettua torille tönittäväksi, pari toimittajaa otti näyttävät loparit ja päätoimittajankin tuoli heilui uhkaavasti. Suhde poliittisiin päättäjiin on siinä mielessä rasite, että toimitustyö on tehtävä tarkasti ja faktat hallittava pilkulleen, jotta voi harjoittaa nautittavinta kriittistä journalismia. Iltapäivälehdillä ja muilla kepeillä poliittisilla toimituksilla on asenne, että ”kun on ministeri, siinä on pakko olla jotakin epäilyttävää”. YLE:ssä se ei riitä.

Budjettirahoitus on yksi ongelma, jota muiden medioiden on syytäkin tarkkailla: miten varmistetaan kunnollinen tehokkuus, ettei YLE muodostu mediatyöntekijöiden suojatyöpaikaksi? Ohjelmatuotannon ostaminen ulkopuolisilta tuotantoyhtiöiltä on yksi askel. Toinen mahdollisuus on toimitustyön osien ulkoistaminen niin, että sen johtaminen on YLE:ssä. Yksityinen tuotantoyhtiö voi singahtaa paikalle, kun tarvitaan nopeaa raportointia maista, joissa ei ole pysyvää kirjeenvaihtajaa. Tai jos halutaan pitää etäisyyttä poliitikkojen miehittämään hallintoneuvostoon syystä tai toisesta.

Mutta mikä on vaihtoehto valtiolliselle medialle? Jätetäänkö Suomen mediamarkkinat suosiolla kansainvälisille yhtiöille? Kyllä sieltä jotakin ruuduntäytettä saadaan, formaattitehtaat pyörivät 24/7. Mutta sitten on turha kysellä kotimaisen kulttuurin tai vähemmistöjen ohjelmien perään. Suomalaisen median yhteisiä vihollisia ovat globaalit verkkopalvelut ja kaikenkarvaiset valemediat, jotka rapauttavat vauhdilla suomalaisten luottamusta aitoon mediaan. Kilpailu mediatalojen välillä terästää niitä. Väitän, että niin kauan kuin YLE puskurina hallitsee merkittävää markkinaosuutta, myös kotimaisilla kaupallisilla medioilla on paremmat mahdollisuudet uusiutua.

YLE voisi toimia puskurina myös toiseen suuntaan. Suomen- ja ruotsinkielisen ohjelman ja laadukkaan tuontitarjonnan lisäksi se voisi tuottaa laajemmin kansainvälistä ohjelmaa. Jos YLE Fem säilyy ruotsinkielisen ohjelman välittäjänä, mikä estäisi muuttamasta sitä YLE Internationaliksi, jonka kielivalikoimaan kuuluisivat englanti, saksa, ranska, kiina ja venäjä.

Lisäksi on huomautettava, että YLE:n tehtäviin kuuluu muutakin kuin kansalaisten viihdyttäminen. Suomessa nyt toimivilla mediataloilla ei ole kalustoa tai kapasiteettia huolehtia valtakunnallisesta viestinnästä kriisitilanteissa. Bonnieria, Sanomaa, Elisaa, Teliaa tai DNA:ta tuskin voi siihen velvoittaa. Tästäkin syystä valtio tarvitsee tiedonvälityskanavan, joka on tarpeen mukaan käytettävissä.

Alpo Räinä