Blogi | 24.9.2019

Yritysjohtaja, jolla ei pitänyt olla mahdollisuuksia

Kotiemme yleisimpiin sisustusesineisiin kuuluu Yki Nummen 1950-luvulla suunnittelema Lokki-valaisin. Joku saattaa Lokkien muotokielelle haukotellakin, mutta niitä tehdään vuodessa jykevät 50 000 kappaletta eli aika monta menee vientiinkin. Parinkymmenen vuoden ajan valmistuksesta on vastannut Innojok-niminen yritys, joka on myös kirkasvalolamppujen uranuurtaja Suomessa. Moni saattaa vielä muistaa, että Innojokia vetää sokea yrittäjä, mutta siihen yleistieto loppuukin.

Liisa Talvitien kirjoittama Valoa ja varjoja – Sokean elämäntarina kertoo paitsi Jukka Jokiniemen elämän vaiheista, myös näkövammaisten mahdollisuuksista osallistua yhteiskunnan toimintaan. Jokiniemi on alle kuusikymppinen, joten koko tarina ei vielä ole näissä kansissa.

Jukka Jokiniemi on juuri aloittanut sähkötekniikan opinnot korkeakoulussa, kun hän saa tietää, että nuorukaisiässä alkaneet näkövaivat johtuvat synnynnäisestä silmänpohjan rappeutumisesta, joka tulee johtamaan näkökyvyn menettämiseen muutamien vuosien sisällä. Musertava uutinen ei lannista häntä, vaan siivittää opiskelemaan nopeammin ja valmistautumaan sokeuteen. Jokiniemi suorittaa diplomi-insinöörin tutkinnon etuajassa. Hän yhdistää monet kiinnostuksen kohteensa, kuten tekniikan ja muotoilun, moniaistisuuden tutkimiseen. Diplomityössään hän selvittää, miten kuulo- ja tuntoaisti korvaavat heikkenevää näköä.

Tuoreella insinöörillä on vielä vähän näkökykyä jäljellä, joten hän menestyy työpaikoissaan näkevien rinnalla muun muassa nykyisellä Livalin valaisintehtaalla. Tarmokas ja moneen ehtivä mies osallistuu, vaikuttaa ja kehittää, erityisesti parantaakseen näkövammaisten olosuhteita. Hän tutustuu vaivatta niin yhteiskunnan ylimpiin vaikuttajiin kuin tuntemattomiin puurtajiin, jotka toimivat järjestöissä ja vammaisten apuna. Sama peräänantamattomuus koskee vapaa-aikaa. Nuoruuden harrastustaan purjehdusta hän ei jätä, vaan oppii siinä erityisen taitavaksi – kilpailee jopa näkövammaisten MM-kisoissa.

1990-luvun alun lamakaudella Jokiniemi jää työttömäksi ja perustaa vuorokauden kuluttua Innojok-valaisinyrityksen. Hän on perehtynyt kirkasvalotekniikkaan näkövammaisten apuna ja aloittaa maahantuonnin ja pian myös oman valmistuksen. Periaatteinaan hän pitää laatua, hyvää muotoilua ja korkeaa kotimaisuusastetta. Jokiniemi tutustuu johtaviin suomalaisiin muotoilijoihin ja valmistaa heidän suunnittelemiaan tuotteita. Innolux-valaisimet ja Innojok menestyvät markkinoilla samaan tahtiin kuin omistajan silmistä valo hiipuu.

Ennakkoluuloton Jokiniemi rikkoo rajoja monella tavalla. Huomattavan monet Innojokin työntekijät tulevat mukaan jonkun tuttavuuden kautta tai ovat Jokiniemen tapaan yhteiskunnan erikoisryhmiä. Yrittäjästä itsestään tulee ensimmäinen sokea, joka on väitellyt tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa – aiheena oli moniaistisuus. Muotoiluyhdistys Ornamo valitsi hänet ensimmäisenä ei-muotoilijana kunniajäsenekseen.

Näkevätkin ovat sokeita

Tarinasta käy selväksi, että me näkevät emme tunne sokeiden ja näkövammaisten asemaa juuri ollenkaan. Tai ummistamme siltä silmämme. Suurelta osin maailma on rakennettu näkökykyisten ehdoilla. Vammaisen on kyettävä vaatimaan oikeuksiaan painokkaasti ja rohkeasti. Kuinkahan moni siihen pystyy?

Mielenkiintoista on se, että Jokiniemen koettelemusten värittämä polku on sävyltään positiivinen ja rohkaiseva. Ainesta valitusvirteenkin olisi paljon, mutta kirja ei tee niin. Onko niin, että moni kärsimään joutunut tyytyy vähempään kuin me, joiden murheet ovat varsin pieniä?

Kirja sisältää läheltä päähenkilöä kuvattuna esimerkin peräänantamattomuudesta, kekseliäisyydestä ja älykkyydestä, jonka yksi puoli luonnollisesti on ehdoton itseluottamus, joka menee välillä liiallisuuksiinkin. Jos Jokiniemi päättää oppia tanssimaan tai rakentaa laiturin, hän tekee sen. Tai jos hänen sisarensa hankkii koiran, Jokiniemi pitää kummallisena, että hänen mielipidettään valintaan ei kysytä.

Ratkaisua ”kohtaanto-ongelmaan”

Valoja ja varjoja on ennen kaikkea poikkeuksellisen persoonan kuvaus. Kirjoittaja Liisa Talvitie on tehnyt useita tunnettujen taiteilijoiden ja vaikuttajien elämäkertoja, ja siksi Jokiniemi pyysi Talvitietä tehtävään.

Kirja on helppolukuinen ja rakenteeltaan valmiiksi paloiteltu. Mieleen tulee, että se on tehty sujuvasti kuunneltavaksi – kirjasta jää lähinnä käteen lista anekdootteja ja lyhyitä tilannekuvauksia. Analyysi ja johtopäätökset jäävät lukijalle. Ehkä tämä on ollut Jokiniemenkin toive, mutta kyllä johtopäätöksiä kaipaisi.

Ajankohtainen keskustelu työvoimapulasta saisi uuden näkökulman, jos Jokiniemen sinnikkyys ja taito vallata oma alansa yhteiskunnassa ja liike-elämässä tunnettaisiin paremmin. Samoin hänen ennakkoluulottomuutensa henkilöstöpolitiikassa voisi toimia esimerkkinä niille, joille maahanmuuttajien ja vajaatyökykyisten palkkaaminen on mahdollista. Siinä on ratkaisua paljon puhuttuun ”kohtaanto-ongelmaan”.

 

Alpo Räinä